maanantai 4. marraskuuta 2019

Suppilovahvero-pekoni-uunimunakas


Sienikautena metsä tarjoaa parastaan, joten ajattelin tehdä jotain erityistä ja silti niin yksinkertaista. Käytiin nimittäin poimimassa suppilovahveroita ja tein niistä uunimunakkaan (resepti löytyy alta). Yhteenlaskettuna kuuden tunnin poiminnalla niitä löytyi 3 kiloa per poimija. Kerätyistä sienistä sain tehtyä kätevästi varsin ruokaisan uunimunakkaan.
Valmistin tämän uunimunakkaan Ø 18 cm non-stick -pinnoitettuun, irtoreunuksiseen kakkuvuokaan, jonka ostin Lidlistä 4,99 eurolla. Irtoreunuksinen kakkuvuoka on tässä hommassa välttämätön työväline, sillä valmista paistosta olisi lähes mahdotonta saada muutoin pois vuoasta. Valmis paistos kannattaa irroittaa pohjasta fileerausveitsellä taikka ohuella narulla. Sitten se liukuu kätevästi leikkuulaudalle viipaloitavaksi.

Uunimunakas itsessään on helppo valmistettava: Lähtökohtaisesti kaikki ainekset sekoitetaan keskenään, jonka jälkeen massa laitetaan jonkinlaisessa astiassa uuniin kypsymään. Astiana voi käyttää voideltua tai leivinpaperilla pinnoitettua uunipeltiä tai sitten kakkuvuokaa. Uunimunakkaan kanssa kannattaa kiinnittää huomiota paistoaikaan ja -lämpötilaan. Useimmissa ohjeissa suositaan 200 celsiusasteen lämpötilaa, joka on liikaa paksummalle uunimunakkaalle, kuten tämä on. Pudotus 200 > 180 celsiusastetta ei kuulosta paljolta, mutta pitkillä paistoajoilla pienet lämpötilaerot merkitsevät enemmän.

Käytän lähes kaikessa ruoanlaitossa perinteistä ylä- ja alalämpöä kiertoilman sijasta. Ruoka-ainesten sekoittamisesta on mainittava, että kuumia ainesosia, kuten vastapaistettuja sieniä, sipulia tai pekonia ei kannata sekoittaa tulikuumana kananmunien joukkoon. Idea on siinä, että kananmunan on tarkoitus kypsyä vasta uunissa, eikä siihen sekoitettavien ainesosien lämpövarauksen johdosta. Suosittelen siis, että paistetut ainekset jäähdytetään huoneenlämpöiseksi ikkunalaudalla tai parvekkeella.

Ruoka-aineksista


Pekonina käytin HK Amerikan Pekoni -valmistetta, koska pakkaus sisältää kätevästi 170 grammaa pekonia. Pekoni on siinä mielessä hyvä ja yleispätevä ruoka-aines, koska tällöin ylimääräistä suolaa ei tarvita yleensä lainkaan. Pekoni kannattaa pilkkoa saksilla 1-2 cm paloiksi. Syynä tähän on lähinnä se, että purutuntuma kärsii, kun suupalan mukana tulee 15 cm pekonia.

Kermaa ei kannata laittaa yhtään suosittelemaani enempää, koska muutoin tekstuuri muuttuu hieman vetiseksi. Käytän ruoanlaitossani pääosin laktoosittomia vaihtoehtoja. Kerman ei siis tarvitse olla laktoositonta. Aitojen oikeiden kova kolmonen on seuraava: "Maito on maitoa, kerma on kermaa ja voi on voita - kaikki muu jäljittelee parasta."

Salaattijuustona käytin halvinta K-Menu -salaattijuustoa - en hinnan takia, vaan siksi, että kalliissa feta- ja salaattijuustovalmisteissa on liian voimakas maku. Jos haluaa käyttää cheddaria, niin on syytä maksaa hieman enemmän ja ostaa kaupan juustohyllystä pieni kiinteä nokare oikeaa cheddaria. Cheddaria ei myöskään kannata käyttää liikaa: Itse käytin tässä munakkaassa noin peukalon päätä vastaavan määrän.

Chilinä käytin kaupan halvinta 9,90 €/kg chiliä. Kannattaa kokeilla myös tulisempia lajikkeita, jos makunystyrät kestävät.

Sipulit ja sienetkin kannattaa pekonin ohella pilkkoa pienemmiksi. Sipulista kannattaa tehdä lähinnä pikkurillin kynnen kokoista haketta, koska muutoin se käyttäytyy kuin teräs betonissa, eli kiinnittyy munakkaaseen ja repii sen riekaleiksi leikattaessa.

Ruohosipulin leikkasin saksilla silpuksi.

Suppilovahveroista


Jos käytät valmiiksi paistettuja suppilovahveroita pakasteesta, niin kannattaa muistaa, että 100 grammaa paistettuja sienia vastaa noin 200-240 grammaa tuoreita sieniä. Usean kokeilun jälkeen olen todennut, että paistettaessa suppilovahveroita siihen pisteeseen, että lähes kaikki neste on kadonnut (pannu ei jää enää märäksi), niiden painosta katoaa 57 %. Toisin sanoen arvioisin, että 130-150 grammaa paistettu-pakastettu -suppilovahveroita vastaa 300 grammaa tuoreita sieniä. Kuivatuista en osaa lausua, enkä suosi niitä muutenkaan, koska metsäsienissä ideana on purutuntuma ruoassa. Joka tapauksessa tämä 300 grammaa on tutkittu yleispäteväksi määräksi neljän hengen ruokaisaan paistokseen.

Mainitaan vielä kerran, että suppilovahveroita paistetaan pannulla siihen pisteeseen, että lähes kaikki neste on kadonnut. Jos sieni vielä silminnähden kiehuu omassa liemessään, niin paistamista voi jatkaa. Paistetut sienet eivät kuitenkaan ole kuivia korppuja.

Suppilovahveroita metsässä

AINESOSAT


6 kananmunaa (mielellään L-kokoisia)
1 dl laktoositonta kermaa
½ iso tai 1 pieni sipuli
½-1 dl ruohosipulia
170 g pekonia
70-100 g salaattijuustoa (halvin käy parhaiten)
1 tomaatti
300 g tuoreita suppilovahveroita
mustapippuria
1-2 valkosipulinkynttä

VALINNAISENA

chiliä maun mukaan
nokare raastettua cheddaria

VALMISTUSOHJEET


  1. Pilko raa'at sienet pienemmiksi paloiksi. Paista sieniä kuivalla pannulla, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut.
  2. Paista pekoni ja silputtu sipuli kypsäksi (ei kuitenkaan rapeaksi). Sipulinpalojen on hyvä olla pikkurillin kynnen kokoisia. Lisää paistamisen loppuvaiheessa valkosipulinkynnet.

    Anna paistettujen ainesosien jäähtyä parvekkeella tai ikkunalaudalla ennen niiden lisäämistä kananmunan joukkoon.
  3. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Lisää joukkoon kerma, hienoksi silputtu ruohosipuli, murustettu salaattijuusto sekä paistetut sipulinpalat, -sienet ja -pekoninviipaleet. Pekoni on hyvä pilkkoa saksilla 1-2 cm pituisiksi paloiksi. Raasta cheddaria noin peukalonpään kokoinen palanen joukkoon (maun mukaan). Rouhi joukkoon hieman mustapippuria (maun mukaan). Pilko tomaatti peukalonpään kokoisiksi paloiksi ja sekoita huolella kaikki ainekset tasaiseksi massaksi.
  4. Kaada valmis massa pieneen kakkuvuokaan (Ø 18 cm). Irtoreunuksinen kakkuvuoka on lähes välttämätön, mikäli valmiin paistoksen tahtoo saada ehjänä tarjoiltavaksi.
  5. Paista 180 asteisessa uunissa (ylä- ja alalämpö) noin 45-50 minuuttia, tai kunnes munakas vastaa tekstuuriltaan mieltymystäsi.
  6. Anna valmiin munakkaan vetäytyä noin 10 minuuttia liinan alla ennen tarjoilua. Poista kakkuvuoan reunus varovasti ja irroita paistos vuoan pohjasta fileerausveitsellä tai ohuella narulla. Tarjoillaan viipaleina.


NAUTI!